Haluamme varmistaa, että Easor toimii arjessasi mahdollisimman sujuvasti.
Viime aikoina olemme havainneet hitautta Easor Appin käytössä. Olemme tunnistaneet haasteet ja pahoittelemme tästä aiheutuvaa haittaa. Asia on meille kriittinen, ja kehitystiimimme keskittyy tammikuun ajan erityispainotuksella sovelluksen ja taustajärjestelmien nopeuden parantamiseen. Teemme tätä, jotta laskutus, maksujen käsittely ja muut päivittäiset rutiinit sujuisivat Easorissa mahdollisimman vaivattomasti.
Tässä kirjeessä nostamme esiin ajankohtaisia asioita: alv-muutoksen ohjeineen, säännöllistä laskutusta helpottavan toistuvaislaskutus-ominaisuuden sekä vastikään julkaistun Easor App -tukisivuston, josta löydät apua ja ohjeita aiempaa helpommin.
Easor Appin suorituskykyä parannetaan tammikuun aikana.
14 prosentin alennettuun arvonlisäverokantaan kuuluvien tavaroiden ja palveluiden arvonlisävero on muuttunut 13,5 prosenttiin 1.1.2026. Muutos koskee esimerkiksi elintarvikkeita, lääkkeitä, kirjoja, henkilökuljetuksia sekä urheilu-, liikunta-, majoitus- ja kulttuuripalveluja.
Olemme koonneet ohjepaketin, josta löydät tarkempaa tietoa arvonlisäveron muutoksen vaikutuksista sekä esimerkkitilanteita. Ohje sisältää myös kuvalliset ohjeet myyntilaskujen tekoon sekä ostolaskujen käsittelyyn Easor App -sovelluksessa.
Easor Appin Toistuvaislaskut-ominaisuus automatisoi säännöllisesti toistuvat laskut, kuten vuokrat ja tilaukset. Määritä lasku kerran, ja laskutus hoituu jatkossa automaattisesti. Helppoa!
Uusi Easor App -tukisivusto on julkaistu – kaikki tieto yhdessä paikassa
Easor Appin käyttäjille on avattu uusi tukisivusto, josta löydät jatkossa kaiken sovelluksen käyttöön liittyvän tiedon helposti ja nopeasti. Tukisivusto kokoaa yhteen käyttöohjeet, julkaisutiedotteet sekä muut ajankohtaiset tuoteuutiset.
Mitä uutta tukisivusto tarjoaa?
Uuden tukisivuston tavoitteena on helpottaa arkeasi yrittäjänä ja säästää aikaa. Sen sijaan, että etsisit tietoa useista eri kanavista, löydät kaiken oleellisen yhdestä paikasta.
Selkeät käyttöohjeet: ohjeet Easor Appin eri toimintoihin tukevat sujuvaa ja varmaa käyttöä.
Julkaisutiedotteet yhdessä näkymässä: pysyt helposti kartalla uusista ominaisuuksista, parannuksista ja päivityksistä.
Tulevaisuudessa myös häiriötiedotteet ja tiedot tulevista huoltokatkoista löytyvät tukisivustolta.
Kun tunnet sovelluksen ominaisuudet ja pysyt ajan tasalla muutoksista, voit hyödyntää Easor Appia tehokkaammin. Tukisivusto auttaa sinua erityisesti silloin, kun:
haluat ottaa käyttöön uusia ominaisuuksia mahdollisimman sujuvasti,
etsit nopeasti vastausta käytännön kysymykseen,
haluat varmistaa, että saat kaiken hyödyn irti Easorin työkaluista ja palveluista.